Koulunkäynninohjaaja Kauniaisten peruskouluun.
Kauniaisten peruskoulu on yhtenäiskoulu, johon kuuluu Mäntymäen opetuspiste (1-6 luokat) sekä Kasavuoren opetuspiste (7-9 -luokat). Työyhteisössämme on vahva yhdessä tekemisen kulttuuri. Koulukäynnin- ja iltapäivätoiminnan ohjaajia koulussamme on 24. Lukuvuonna 2024-2025 ohjaaja erityisluokanopettajan työparina siten, että opetusta on sekä Mäntymäessä että Kasavuoressa. Mahdollista on, että kokoaikaisuuden (38,25h) täyttymiseksi joku osa työtunneista sijoittuu apip-toimintaan
Jatkettu haku 1.9. päättyneeseen hakuaikaan. Aiemmassa haussa tulleet hakemukset otetaan jatketussa haussa huomioon.
Työ ja palkanmaksu keskeytyy koulun loma-aikoina (poislukien vuosiloma).
Kelpoinen toimimaan koulunkäynninohjaajan tehtävässä on henkilö,
1) joka on suorittanut tehtävään soveltuvan korkeakoulututkinnon, opistoasteen tutkinnon, ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon ja jolla on koulutuksen yhteydessä hankittu tai kokemuksella osoitettu taito toimia lapsiryhmän ohjaajana taikka
2) jolla on kelpoisuus antaa luokanopetusta, esiopetusta, erityisopetusta tai aineenopetusta tai toimia oppilaanohjaajana.
(opetustoimen henkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen 115/2004 9a §:n mukaan)
Valituksi voi tulla myös hakija, jolla on aiempaa työ-, valmennus- tai muuta kokemusta lapsiryhmien ohjaamisesta tai joka osoittaa muuten soveltuvuutta haettavaan tehtävään.
Edellytämme tehtävään valittavalta hyvää ja sujuvaa suomen kielen taitoa.
Kokemus koulussa työskentelystä, sekä kokemus erityisen tuen oppilaiden parissa työskentelystä katsotaan myös eduksi. Toiminta yhteistyössä koulun muiden aikuisten kanssa edellyttää sujuvaa vuorovaikutustaitoa.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/koulunkaynninohjaaja-620077-1/
- Kauniaisten peruskoulu
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhdeEi etätyömahdollisuutta
- 620077
- 1.10.2024 tai sopimuksen mukaan
- KVTES:n mukaan. 2254,91 euroa/kuukausi
- 6.9.2024 16:09 - 20.9.2024 16:00
- Opetus- ja kulttuurialaUusimaaKauniainenKoulunkäynninohjaajatKunta
Jarmo Ranta, virka-apulaisrehtori jarmo.ranta@kauniainen.fi, puhelin 050 3062282
Koulunkäynninohjaajana työskentelet Kauniaisten peruskoulun Mäntymäen toimipisteessä (luokat 1–6) sekä Kasavuoren opetuspisteessä (luokat 7-9).
Kauniaisten peruskoulu sijaitsee Kauniaisten puutarhakaupungissa hyvien liikenneyhteyksien varrella, lähellä monipuolisia ulkoilu- ja sisäliikuntamahdollisuuksia. Mäntymäen toimipisteessä on tällä hetkellä noin 480 oppilasta, 31 opettajaa, yhdeksän koulunkäynnin ohjaajaa sekä nuoriso-ohjaaja. Oppimista ja kasvua tukevat päivittäin koulukuraattori, koulupsykologi ja kouluterveydenhoitaja. Iltapäivätoimintaan ovat oikeutettuja osallistumaan 1–2 -luokan oppilaat ja oppilaat, joilla on erityisen tuen päätös.
Kouluissamme on positiivinen, innostunut työyhteisö ja iloinen ilmapiiri. Toimimme jaetun johtajuuden periaatteiden mukaisesti. Tulet tekemään läheistä yhteistyötä koulun muun henkilökunnan sekä iltapäivätoiminnan koordinaattorin kanssa. Yhteissuunnittelu ja tiimityöskentely ovat osa yhteisöllistä toimintakulttuuriamme. Tuemme monipuolista oppilaiden osallisuuden kulttuuria. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeässä roolissa oppimisen ja kasvun polkua.
Sijainti
Mäntymäentie 2
02700 Kauniainen
Muut tehtävään liittyvät tiedot