Skip to main content
test
Koulunkäynnin ohjaaja - Mikkelin kaupunki

Haettavana on koulunkäynnin ohjaajan tehtävä 6.8.2024 alkaen Saimaanportin yhtenäiskoulussa. Tehtävänä on iltapäivätoiminnan ohjaajan tehtävät.

Laadukas työtehtävien hoitaminen edellyttää oma-aloitteisuutta, aktiivista roolia toimintaympäristössä, puheeksi ottamisen rohkeutta sekä valmiutta ohjaukselliseen työskentelyotteeseen työtehtävien hoitamisessa. Kokemus iltapäivätoiminnan tehtävistä luetaan eduksi.

Työaika on yleistyöaika 30 h / vko.

Valittavalta edellytetään koulunkäynnin ja ilta- ja aamupäivätoiminnan ohjauksen tutkintoa (tai vastaava aiempi tutkinto) tai muuta soveltuvaa tutkintoa.

Haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset sekä oikeaksi todistetut kopiot em. todistuksista, jotka jätetään haastattelijalle.

Tehtävään otettavan henkilön on ennen työn aloittamista esitettävä työnantajalle lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Valitulle asetetaan 6 kuukauden koeaika.

Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella Kuntarekryn kautta määräaikaan 10.5.2024 klo 15.00 mennessä. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona tutkintotodistukset ja kelpoisuuden osoittava todistus.

Yhteystietomme

Rehtori Susanna Savander
p. 044 794 2776
susanna.savander(at)sivistys.mikkeli.fi

Tietoa organisaatiosta

Mikkeli on yhdistelmä urbaania ja maaseutumaista elämää Etelä-Savon sydämessä, kauniissa Järvi-Suomessa. Ihmisen kokoisessa Mikkelissä luovuus luo työtä ja hyvinvointia. Verraton elämänlaatu syntyy kunnioittamalla puhtaan luonnon kattausta: metsää, vettä ja ruokaa. Tasa-arvo, koulutus ja ylpeys omasta tekemisestä ovat aina olleet täällä hyvän elämän perustana. Edelläkävijöinä olemme varmoja tulevista saavutuksista ja luomme rohkeasti kehittyvän kaupungin tulevaisuutta.

Mikkelin kaupungilla työskentelee 2.200 työntekijää, joiden toiminnan ytimessä on kaupungin 55.000 asukkaan palveleminen.

Mikkelin kaupunki on savuton työpaikka.

Sijainti
Rinnekatu 8
50100 Mikkeli

  • Mikkelin kaupunki - Tobacco-free workplace
  • Mikkelin kaupunki - We Invest in Orientantion
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Suggested jobs
    Quick links
    Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
    Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
    Popular profession categories Management and office work Teaching and culture Social sector Technical sector Health care sector Show all
    Popular professions Other work in early childhood education Class teachers Nurses Practical nurses Subject teachers Show all
    Footer
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekry - Find jobs in Finland

    For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

    For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

    Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

    Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

    Open cookie settings

    You can also find us here:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry is produced by Grade Solutions.