Haemme Tornion kaupunginkirjastoon aktiivista ja innostunutta kirjastovirkailijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Tule töihin Tornion kaupungille!
Haemme Tornion kaupunginkirjastoon kirjastovirkailijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tornion kaupunginkirjasto sijaitsee vastaremontoidussa Rajakartano -rakennuksessa aivan Ruotsin rajan tuntumassa. Asiakkaitamme palvelee lisäksi uusi kirjastoauto Kirjajoppari.
Etsimme työyhteisöömme innostunutta tekijää, joka on parhaimmillaan asiakaskohtaamisissa.
Kirjastovirkailijan pääasiallisiin tehtäviin kuuluu asiakaspalvelun ja -neuvonnan lisäksi aineistonkäsittelyä ja kokoelmatyötä, tapahtumatuotantoa sekä kirjaston viestintään osallistumista. Lisäksi tehtävään kuuluu osallistumista oppilaitoksille ja nuorille suunnatun toiminnan kehittämiseen ja toteuttamiseen.
Muut tehtävät muovautuvat osaamisen ja kiinnostuksen mukaan.
Tehtävässä menestyminen edellyttää asiakaspalveluhenkisyyttä, hyvää tieto- ja viestintäteknistä osaamista, kiinnostusta kirjallisuuteen ja lukemisen edistämiseen, hyviä yhteistyötaitoja sekä kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa.
Kirjastovirkailijan kelpoisuusvaatimuksena on kirjastoalan ammatillinen perustutkinto tai kirjastotyöhön soveltuva tutkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu 35 ov:n /60 op:n laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Lisäksi edellytämme aikaisempaa soveltuvaa työkokemusta, joustavaa ja positiivista työotetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.
Arvostamme kirjastoammatillisen koulutuksen lisäksi suoritettua viestintäalan koulutusta tai työkokemusta viestinnän tehtävistä.
Työ alkaa 4.11. 2024 tai sopimuksen mukaan. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtävää täytettäessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työ on vuorotyötä ja siihen sisältyy myös ilta- ja lauantaivuoroja.
Hakuaika päättyy 2.10. 2024 klo 15.00 mennessä. Liitä hakemukseen cv sekä mahdolliset suosittelijat.
Kutsumme haastatteluun henkilökohtaisesti. Alkuperäiset opiskelu- ja työtodistukset esitetään mahdollisessa haastattelussa. Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kirjastovirkailijan-toimi-tornio-03-43-24/
- Tornion kaupunki, Sivistyspalvelut, Kulttuuri- liikunta-, kirjasto- ja nuorisotoimi
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde2-vuorotyöEi etätyömahdollisuutta
- Tornio-03-43-24
- KVTES
- 16.9.2024 12:18 - 2.10.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaKirjasto- ja arkistoalaLappiTornioKunta
Kirjastotoimenjohtaja Niina Matilainen
niina.matilainen@tornio.fi P. 040 701 3954
Tornio on maailmanluokan rajakaupunki. Yhdessä Ruotsin Haaparannan kanssa muodostamme 32 000 asukkaan kansainvälisen kaksoiskaupungin kahden maan rajalla. Torniossa kohtaavat suomalainen ja ruotsalainen kulttuuri, rajakauppa, joki ja meri sekä vilkas liikenteen ja matkailijoiden virta.
Tornion kaupungin palveluksessa työskentelee noin 900 eri alojen ammattilaista. Kaupunki tarjoaa kehittymiskykyisille osaajille mielenkiintoisen ja kansainvälisen työympäristön sekä turvalliset puitteet viihtyisälle asumiselle.
Torniossa voit asua keskustassa tai maaseudun rauhassa, meren rannalla tai valjastamattoman lohijoen äärellä – valitset miten vain, kahden maan palvelut ovat aina ulottuvillasi.
Sijainti
Torikatu 2
95400 Tornio
Muut tehtävään liittyvät tiedot