Kuortaneen kunnankirjasto hakee kirjastoalan ja asiakaspalvelun moniammattilaista kirjastonhoitajan vakituiseen työsuhteeseen 2.1.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Haemme oma-aloitteista, idearikasta, innostuvaa ja innostavaa moniosaajaa, joka rakastaa kirjastoa, nauttii asiakaspalvelusta ja haluaa aktiivisesti kehittää kirjaston toimintaa ja palveluita. Kuortaneen vapaa-aikapalvelut toimii aktiivisesti tiiviinä tiiminä ja järjestämme paljon yhteistä toimintaa ja tapahtumia.
Pienessä kirjastossa yksintyöskentely ja kaikki kirjaston työtehtävät hyllyjen pesemisestä tapahtumien järjestelyihin, kirjavinkkauksiin ja ryhmien vetämiseen tulee luonnistua. Kehität kirjastoa yhdessä kirjastonjohtajan kanssa ja saat vastuullesi mm. vinkkauksia ja osan kirjaston hankinnoista joustavasti mielenkiintosi mukaan, tärkeimpänä tehtävänä luonnollisesti asiakaspalvelu.
Kelpoisuusehtona on korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen (35 ov) laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot, tai soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävästi kokemusta kirjastoalan työstä ja kokoelmanhoidosta. Laaja kirjallisuuden sisältöjen tuntemus ja hyvät some- ja pedagogiset taidot katsotaan eduksi.
Kuortaneen kunta tarjoaa työntekijöilleen mm. ePassi- ja työsuhdepyöräedun.
Palkka ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Työhön kuuluu säännöllistä iltatyötä. Noudatamme neljän (4) kuukauden koeaikaa.
Lähetä hakemuksesi viimeistään 5.12.2024 klo 15 mennessä ensisijaisesti Kuntarekryn kautta tai toimita se paperisena alla olevaan osoitteeseen:
Kuortaneen kunta/kirjaamo
Keskustie 52
63100 Kuortane
Lisätietoja
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kirjastonhoitaja-630169/
- Kuortaneen kunta
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhdeEi etätyömahdollisuutta
- 630169
- 2.1.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan
- KVTES:n mukaisesti
- 19.11.2024 12:00 - 5.12.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaKirjasto- ja arkistoalaEtelä-PohjanmaaKuortaneKunta
Kirjastonjohtaja-vapaa-aikavastaava Katja Kyllönen
katja.kyllonen@edu.kuortane.fi
0400 549 976
Kuortane – elämisen hehkua
Kuortane on aktiivinen ja elinvoimainen paikkakunta keskellä Etelä-Pohjanmaata, lähellä kaikkea. Kunnassa on vahvaa yritystoimintaa, jonka näkyvänä lippulaivana ovat yhteensä lähes 200 ihmistä paikkakunnalla työllistävät metallialan yritykset. Kuortaneella on myös kasvava liikunnan ja urheilun kokonaisuus, jonka keskiössä on urheiluopisto.
Urheilu ja liikunta työllistävät Kuortaneella yli 150 henkilötyövuoden verran. Urheiluopiston upeat liikuntapaikat ja -tilat antavat kuntalaisille myös hienoja mahdollisuuksia harrastaa. Itsenäisen liikkumisen ohella kansalaisopisto ja urheiluseurat tarjoavat ihmisille mahdollisuuksia liikkua ryhmissä.
Laadukkaan lasten päivähoidon keskuksena toimii muutama vuosi sitten valmistunut uusi päiväkoti. Uusi, nykyaikainen alakoulu valmistui keskustaajamaan vuonna 2021. Kuortaneen yläkoulu ja lukio ovat vetovoimaisia kouluja, joihin tulee oppilaita ympäri valtakuntaa. Kuortaneen lukiossa on yleislinja sekä urheilulinja, jonka oppilaat saavat muiden oppilaiden tavoin tasokasta opetusta sekä huipputason valmennusta. Yläkoulussa toimii urheilupainotteinen luokka. Asukaskyselyssä 2021 kunta sai erinomaiset pisteet peruspalveluista kuntalaisilta.
Kuortaneen tonttitarjonta asuntorakentamiseen on runsas ja monipuolinen. Myös yritystoimintaan kunta myy tontteja ja vuokraa toimitiloja.
Ihmisten ja perheiden arki on Kuortaneella sujuva ja turvallinen. Palvelut toimivat ja etäisyydet ovat pieniä. Yritykset ja urheiluopisto, kunta ja yhdistykset, kehittävät kotikuntaansa aktiivisesti edelleen. Mahdollisuuksien paikkakunta on toimintaa täynnä.
Toteuta Sinäkin unelmiasi Kuortaneella!
Sijainti
Kirjastokuja 4
63100 Kuortane
Muut tehtävään liittyvät tiedot