Skip to main content
Jalkaterapeutti, Pori

Hakuaika päättyy 2.10.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Haemme Poriin aikuisten toimialueen kuntoutuspalveluihin/sote-keskukseen jalkaterapeutin sijaista ajalle 12.10.2026 - 21.2.2027

Jalkaterapeutin työssä korostuu alaraajojen kokonaisvaltainen tutkiminen, ennaltaehkäisy, omahoidon ohjaamisen taidot, diabeettisten riskijalkojen seulonta ja riskiluokituksen mukaisen hoidon sekä ohjauksen toteuttaminen yhdessä asiakkaan ja muun hoitoon osallistuvan henkilökunnan kanssa. Lisäksi työssä tarvitaan osaamista haavahoidosta ja haavojen keventämisestä. 

Edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, itsenäistä päätöksentekokykyä sekä kykyä toimia osana moniammatillista tiimiä. Työ on itsenäistä vastaanottotyötä. 

Työn aloittamisen ajankohta voidaan sopia joustavasti.  

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaisesti ja tehtävässä noudatetaan koeaikaa. Työaika kokoaikainen, keskimääräinen yleistyöaika. 

Kelpoisuuvaatimuksena on  jalkaterapeutin ammattikorkeakoulututkinto ja terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain 559/1994 mukainen laillistus Suomessa.  Otamme rekrytoinnissa huomioon myös loppuvaiheen jalkaterapeutin opiskelijat.

Hakemukset lähetetään ensisijaisesti sähköisesti työpaikkailmoitukselta löytyvän linkin kautta.

https://satakunnanhyvinvointialue.fi/rekry/

osastonhoitaja Sari Kautto-Lehtinen 044 7013804
sari.kautto-lehtinen@sata.fi

Sähköiseen hakuun liittyvät tiedustelut: rekrytointi@sata.fi

Meillä pääset osaksi sosiaali‑ ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen noin 9 000 ammattilaisen joukkoa.
Tarjoamme monipuolisia uramahdollisuuksia myös tukipalveluissa, kuten logistiikan, hankintojen ja ateriapalveluiden parissa. Lisäksi kehitämme toimintaamme aktiivisesti tutkimus‑, kehitys‑ ja hanketyön kautta.
Meillä pääset tekemään merkityksellistä työtä – Liity osaavaan joukkoomme!

Sata‑alue on savuton työpaikka. Edellytämme työntekijöiltä tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista selvitystä hengitysteiden tuberkuloosista. Virkaan tai työsuhteeseen valitulta voidaan pyytää satunnaisesti huumausainetestitodistus.

Tutustu työnantajaan
  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Koeaika: Kaksi kuukautta
Satakunnan hyvinvointialueSAT-03-54-2621.9.2026 klo 08:00 - 2.10.2026 klo 15:00MääräaikainenTyösuhde12.10.2026 - 21.2.2027Ei etätyömahdollisuuttaSOTE-sopimus2966,60 Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Satakunnan hyvinvointialueSAT-03-54-2621.9.2026 klo 08:00 - 2.10.2026 klo 15:00MääräaikainenTyösuhde12.10.2026 - 21.2.2027Ei etätyömahdollisuuttaSOTE-sopimus2966,60