Henkilöstöpäällikön vakituinen virka Äänekosken kaupungilla
Äänekosken kaupunki hakee
HENKILÖSTÖPÄÄLLIKKÖÄ
vakituiseen virkasuhteeseen. Virkaan sisältyy myös kaupungin työsuojelupäällikön tehtävät.
Äänekosken kaupungin palveluksessa on nykyisin noin 700 työntekijää. Vuoden 2025 alussa henkilöstömäärä lisääntyy noin 70 työvoimapalveluiden työntekijällä.
Henkilöstöpäällikkö toimii henkilöstöpalvelujen vastuualueen vastuualuejohtajana. Hän työskentelee kaupunginjohtajan alaisuudessa ja kuuluu kaupungin johtoryhmään. Henkilöstöpäällikkö vastaa kaupungin henkilöstöresurssien suunnittelusta ja kohdentamisesta, henkilöstöohjelman valmistelusta ja sen mukaisten linjausten ja
toimintakäytäntöjen edistämisestä sekä toimii KT-yhteyshenkilönä ja päättää virka- ja työehtosopimusten tulkinnoista ja ohjeistuksesta esihenkilöille.
Henkilöstöpalveluissa työskentelee henkilöstöpäällikön lisäksi henkilöstöasiantuntija sekä kolme palkkasihteeriä.
Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Tehtävän
menestyksellinen hoitaminen edellyttää laaja-alaista osaamista henkilöstöhallinnosta, kokemusta työkyky- ja työhyvinvointijohtamisesta sekä hyviä vuorovaikutus- ja
yhteistyötaitoja. Kokemus työsuojelusta katsotaan eduksi.
Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Haastattelut järjestetään 31.10.2024.
Toivomme hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/henkilostopaallikko-aane-01-8-24/
- Äänekosken kaupunki, keskushallinto
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeOsittainen etätyömahdollisuus
- AANE-01-8-24
- 01.01.2025 tai sopimuksen mukaan
- KVTES:n mukaan
- 26.9.2024 18:38 - 15.10.2024 15:00
- Hallinto- ja toimistotyöHenkilöstöhallintoKeski-SuomiÄänekoskiKunta
Äänekosken kaupunki, Hallintokatu 4, 44100 Äänekoski
Henkilöstöjohtaja Arja-Leena Kriivarinmäki, p. 0400 471 273, arja-leena.kriivarinmaki@aanekoski.fi;
Kaupunginjohtaja Matti Tuononen, p- 040 572 3239, matti.tuononen@aanekoski.fi;
Äänekoski on monien mahdollisuuksien kaupunki
Äänekoski on pohjoisen Keski-Suomen keskuskaupunki ja biokiertotalouden keskittymä, jossa kesyttämätön luonto ja korkea teknologia kohtaavat.
18 000 asukkaan Äänekoski on moderni ja vireä teollisuuskaupunki Keiteleen eteläpäässä, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä. Kattavat palvelut, monipuolinen kulttuuri- ja urheilutoiminta, toimiva kouluverkosto sekä sujuvat liikenneyhteydet tekevät kaupungista vetovoimaisen ja tarjoavat mahdollisuuden hyvään arkeen. Upea järviluonto on tärkeä osa kaupungin identiteettiä.
Äänekosken kaupunki on vakaa työnantaja ja vahvan teollisuuden myötä kaupungin työpaikkaomavaraisuus on jatkuvasti yli 100 prosenttia. Henkilöstöä kaupunkikonsernin palveluksessa on noin 850 henkilöä.
Sijainti
Hallintokatu 4
44100 äänekoski
Muut tehtävään liittyvät tiedot