Graafisen suunnittelun ja viestinnän asiantuntija, VASA 2-hanke

Application time ends  31.10.2024 15:00

Graafisen suunnittelun ja viestinnän asiantuntijaksi VASA 2-kehittämishankkeeseen!

Haemme graafisen suunnittelun ja viestinnän asiantuntijaa VASA 2-kehittämishankkeeseen 31.12.2025 saakka.
Tehtävään valitun toiminta-aluetta on koko Lapin hyvinvointialue. Tehtävän sijoituspaikka on neuvoteltavissa Lapin hyvinvointialueelle.

Vahva sote Lapin hyvinvointialueelle, VASA 2-hanke kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita Lapin hyvinvointialueella vuoden 2025 loppuun saakka. Hankkeen toimenpiteillä vastataan koronapandemian aiheuttamiin haasteisiin sekä kehitetään sote-palvelujen saatavuutta ja hoitoon pääsyä. Rahoitus on osa EU:n kertaluontoisen NextGeneration Eu -elpymisrahoituksen Kestävän kasvun ohjelmaa. Hankkeen hallinnoijana on Lapin hyvinvointialue ja koordinoija on POSKE.

Asiantuntija työskentelee hankkeessa palvelu- ja hoitotakuuta edistävien digitaalisten innovaatioiden parissa (investointi 4). Asiantuntijan tehtäviin kuuluu muun muassa monipuolinen sisällöntuotanto, graafinen suunnittelu, editointi sekä selvitysten ja julkaisujen taitto. Keskeisenä työvälineenä on eKollega-ammattilaissivusto ja tehtäviin kuuluu myös sivuston kehittäminen ja ylläpitäminen. Hanketyötä tehdään kiinteässä yhteistyössä Lapin hyvinvointialueen eri toimialojen kanssa.

Tarjoamme hakijalle:

- Tueksesi ammattitaitoiset ja mukavat työkaverit.
- Monipuolisia työsuhde-etuja hyvinvoinnin ja jaksamisen tueksi, mm. Smartum-etu, työsuhdepyörä ja vuokrattavat lomamajat.
- Mahdollisuuden aloittaa työ, kun sinulle parhaiten sopii.

Edellytämme hakijalta:

- Tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa.
- Kokemusta graafisesta suunnittelusta sekä viestintään ja julkaisujen taittoon liittyvistä tehtävistä.
- Hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja, verkostoyhteistyötaitoja ja organisointiosaamista sekä aktiivista ja kehittävää työotetta.
- Valmiutta matkustaa Lapin hyvinvointialueella sekä osallistumista alueellisiin ja valtakunnallisiin tilaisuuksiin.

Eduksi katsomme Liferay-alustan tuntemuksen ja aiemman kokemuksen kehittämistehtävissä toimimisesta.

Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät HYVTES:n mukaisesti.
Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.

Tehtävää haetaan sähköisellä lomakkeella Kuntarekryn työnhakupalvelussa 31.10.2024 klo 15 mennessä!


Read more

https://lapha.fi
http://www.ekollega.fi/vasa2

Contact information

Kehitysjohtaja Kaisa Kostamo-Pääkkö

p. 040 570 2844

Apply now

Organisations jobs

Employer Lapin hyvinvointialue Lapin hyvinvointialueen toiminta jakautuu viiteen eri toimialaan: sosiaalipalvelut, terveyspalvelut, pelastuspalvelut, hallinto- ja tukipalvelut sekä kehittämis- ja strategiapalvelut. Hyvinvointialueemme on maantieteellisesti Suomen laajin ja pohjoisin; toimimme 17 kunnan (Enontekiö, Inari, Keminmaa, Kittilä, Kolari, Muonio, Pelkosenniemi, Pello, Posio, Ranua, Salla, Savukoski, Simo, Sodankylä, Tervola, Utsjoki, Ylitornio) ja neljän kaupungin (Kemi, Kemijärvi, Tornio, Rovaniemi) alueella. Meillä työskentelee lähes 8000 sote- ja pelastusalan ammattilaista. Palvelemme noin 179 000 asukasta sekä Lapin matkailijoita. Meillä voit käyttää neljää kieltä; suomi, pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame. Maakuntaamme leimaavat hyvä yhteishenki, pitkät välimatkat, tiivis rajayhteistyö Ruotsin ja Norjan kanssa sekä monipuolinen elinkeinorakenne. Lapista löydät henkeäsalpaavan luonnon sekä urbaanin elämän sykkeen. Harrastusmahdollisuudet ovat monipuoliset, ja voit nauttia vuodenaikojen tuomasta vaihtelusta: yöttömästä yöstä sekä lumisesta talvesta. Kuuntele sydämesi ääntä ja löydä juuri sinulle sopiva työpaikka! Tutustu hyvinvointialueeseemme: www.lapha.fi #LapinHyvinvointialue #RakkauestaLappiin #huippuhommissa #parhaattyökaverit #parhaatasiakkaat #hyvinvointialue #Lappi Seuraa meitä somessa: facebook.com/lapinhyvinvointialue | YouTube @lapinhyvinvointialue | Linkedin @Lapin hyvinvointialue | X. @Lapinhyvinvoint Read about employer